Petterssonin veljekset lauloivat 1970- luvulla Jukka Virtasen sanoittamassa Maalaismaisemaa-laulussaan:
… katson maalaismaisemaa ja ymmärrän
kuinka onnellinen voikaan olla hän
joka täällä vaan saa aina asustaa…”
Kyllä minäkin ymmärrän maiseman kauneuden, mutta onnellisuus ei liene maisemasta riippuvaa.
Suomi on kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman onnellisin maa. Onnellisuutta on mitattu tutkimuksessa muun muassa taloudellisilla mittareilla, sosiaalisilla palveluilla, korruptiolla ja koulutustasolla. Miten näiden mittareiden mittaama tulos liittyy onnellisuuteen maalaismaisemassa?
Tilastokeskuksen tietojen perusteella Itä-Suomessa on eniten pienituloisia. Toki mukaan mahtuu alueita, joissa ihmiset pärjäävät taloudellisesti hyvin. Jylhän kauniista maisemistaan tunnettu Koli sijaitsee Lieksassa, joka kuuluu köyhyysasteella mitattuna köyhiin kuntiin. Joten ainakaan kansallismaisema ei takaa taloudellista onnellisuutta.
Sosiaalisiin palveluihin kuuluvat muun muassa asumis-, sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut. Hyvinvointialueiden digitaaliset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat mahdollisuus tuottaa palveluita tasa-arvoisesti harvaan asutuille seudulle. Alueelliset mahdollisuudet hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia palveluja vaihtelevat. Niillä, jotka eniten tarvitsevat palveluita on heikoimmat mahdollisuudet – osaamisen ja laitteiden osalta – digipalveluiden käyttämiseen.
Asuinpaikka vaikuttaa terveydenhoitopalveluiden saatavuuteen. Monet hyvinvointialueet aikovat lisätä liikkuvia palveluita harvaan asutuille seuduille. Toivottavasti tiet ovat aurattuja ja kestävät kelirikkoaikanakin liikennöinnin. Pohjoisimman Suomen ja Kainuun alueilta matka-aika päivystävään sairaalaan voi olla yli kolme tuntia. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei joukkoliikennettä maaseutumaisissa kunnissa juuri enää ole. Jos et omista autoa tai sinulla ei ole ajokorttia, olet melko ”jalaton”.
Koulutus on ollut aiemmille sukupolville avain oman hyvinvoinnin lisäämiseen. Peruskoulu on taannut 1970-luvulta lähtien liki tasavertaiset mahdollisuudet edetä opintiellä koko Suomessa. Tulevaisuudessa väkilukuennusteiden mukaan lapsia ei riitä kouluun maaseutumaisissa kunnissa. Nuoret muuttavat Etelä-Suomen kasvukeskuksiin. Tilastojen mukaan koulutetuin väestö asuu Uudellamaalla. Ymmärrettävää, koska maan hallinto, kappa ja kulttuuri on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Mutta pitääkö kaikkien yritysten pääkonttorin sijaita Suomen eteläisimmällä laidalla?
Mitä meidän pitäisi tehdä, jotta meille ei kävisi onnellisuusmittauksissa kuten PISA-tutkimuksissa, jotka osoittavat ”kuin lehmän häntä alaspäin”. Voisiko onnellisuus maaseudulla lisätä tuottavuutta, vaurautta sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia? Mitä maaseudulla ja maaseutumaisilla kunnilla olisi tarjottavanaan sen asukkaille ja siellä vierailijoille?
Osa maaseutukunnista markkinoi uudella tavalla itseään. ”Ihan pimee Kaavi” lupaa sinne saapuvalle ”valtakunnan valoisinta pimeää”. Toivottavasti hulvaton brändi tuo kuntaan lisää ihmisiä ja elämää kylänraitille. Perinteisempiä keinoja houkutella asukkaita ovat olleet edulliset tontit ja erisuuruiset lapsirahat. Edullinen tontti voi tuoda helpotusta kodinperustamisen taloudellisiin menoihin. Lapsiperheiden rahallista tukea maaseudulla voi perustella esimerkiksi sillä, että lasten harrastuksiin kuljettaminen vaatii taloudellisia resursseja.
Lisäksi maaseutukunnissa on pääkaupunkisetuun verrattuna edulliset vuokrat, yhtä kattavat tietoliikenneverkostot kuin kaupungeissa sekä kaikki luontoon liittyvät edut. Hiljaisuus ja pienesti tekeminen voisivat olla uusi trendi. Voisiko kylätoiminnassa olla uusi alku maaseudun onnellisuuteen. Ainakin sen se on johtanut Pohjois-Savolaisen kunnan ihmiset tekemään yhdessä omintakeisen tulkinnan historian kulusta Tuusniemellä. Elokuvaa esitettiin ihan elokuvateatterissa!
Koska maisemalla ja koko elinympäristöllä on iso vaikutus ihmisiin, niin hyvässä kuin pahassa, toivoisin kaikkien löytävän oman ”maalaismaiseman”.
Birgitta Kinnunen
Kirjoittaja on toiminut Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmässä n. 20 vuotta, asuu maaseudulla ja kehitti työkseen maatalousyrittäjien työterveyshuoltoa 25 vuotta ennen eläköitymistään.
