Työnohjaajan havaintoja SPV‑prosessista
Maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdosprosesseissa toistuu kerta toisensa jälkeen sama asia. Koska kyse on ihmisten välisestä moniulotteisesta asiasta, pitäisi puhua enemmän kaikesta.
Vaikka sukupolvenvaihdos on aina myös taloudellinen ja juridinen asia, on tiedon puute silti prosessin sujumisen yleisin ja vaikein este. Kyse on laajasta kokonaisuudesta, jossa ovat mukana tunteet, perhesuhteet sekä elämäntyöhön ja identiteettiin liittyvät kysymykset. Epätietoisuus ja pelko vaivaa varsinaisen luopujan ja jatkajan lisäksi heidän läheisiään, esimerkiksi puolisoja sekä sisaruksia.
Mahdollisuus uudenlaiseen keskustelukulttuuriin
Sukupolvenvaihdos nostaa pintaan asioita, jotka ovat olleet perheessä piilossa vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Siksi SPV-prosessi on mahdollisuus luoda uudenlaista vuorovaikutusta. Osallistujille pitää antaa mahdollisuus puhua, kuunnella sekä ymmärtää. Koska silloin kun ihmisten tuntoja kuunnellaan, löytävät he omat roolinsa. Luopuja löytää uuden tapansa olla entinen yrittäjä ja jatkaja tapansa olla nykyinen yrittäjä. Myös koko perhe löytää yhteiset tapansa toimia uudessa, muuttuneessa tilanteessa. Näin elämän ja koko elämäntyön jatkokin tuntuu oikealta ja reilulta.
Puhumattomuus on rasteista vaikein
Monella tilalla sukupolvenvaihdos ei kaadu rahaan tai rakenteisiin, vaan siihen, ettei vaikeista asioista puhuta riittävästi ja ajoissa. Puhumattomuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sisarukset saavat tiedon myöhässä, jatkaja ei ymmärrä valintaperusteita tai luopuja ei kerro todellisia huoliaan. Myös puolisoiden näkökulmat saattavat jäädä kokonaan taustalle, vaikka muutos vaikuttaa heidän elämäänsä yhtä paljon.
Puhumattomuus voi tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi tilanhoitoon liittyvää, käytännön työhön liittyvää hiljaista tietoa on saatettu jättää jakamatta. Syitä tiedon kertomatta jättämiseen voi olla monia – vaikkapa oman merkityksen katoamisen pelosta yleisempään puhumaton jurrikka-asenteeseen.
Keskustelu on kuitenkin mahdollista aloittaa pienesti. Se voi lähteä liikkeelle suurta muutosta ajatellen hyvinkin arkisista kysymyksistä, kuten millaisia toiveita tai huolia tulevaan liittyy tai missä arjen kohdissa huomaat muutoksen jo näkyvän? Tai vaikka siitä, miltä muutos tuntuu kehossa?
Luopujan tuska, kun kaikki menee
Luopujalle vaihdos on myös sisäinen prosessi. Usein tunteet käsittelevät niin isoja asioita, ettei niitä välttämättä edes osata sanoittaa ja kertoa ääneen. Kyseessä voi olla tuntemus koko elämäntyöstä luopumisen tuskasta, identiteetin muutoksesta sekä epävarmuudesta sen suhteen, mitä jatkossa tapahtuu. Tuon kaltaiset tunteet ohjaavat käyttäytymistä enemmän kuin näkyvä keskustelu.
Oikeanlaisin kysymyksin tunteita voidaan avata ja näin sanoittaa myös sisäistä muutosta.
Esimerkiksi, mitä hyvää luopuminen voisi tuoda? Tai millaisessa roolissa haluan jatkossa olla? Entä mitä haluan säilyttää ja mistä päästää irti?
Miten laskea jatkajien painetta ja lunastaa odotukset?
Jatkajan harteille kasautuu usein hiljaista painetta – voi olla pelkoa epäonnistumisesta ja vertailua edelliseen sukupolveen. Vastuu ja tarve täyttää jonkun toisen saappaat voivat myös painaa. Mikäli jatkaja ei saa tilaa määritellä omaa tapaansa olla yrittäjä, hän helposti yrittää olla kopio edeltäjästään.
Jatkajan painetta voi alentaa ja avoimuutta vahvistaa esimerkiksi kysymällä häneltä, millainen yrittäjä hän haluaisi olla? Mitä hän haluaisi jatkaa ennallaan, mitä puolestaan uudistaa? Ja minkä vastuun hän haluaisi ottaa heti ja minkä myöhemmin?
Sisarukset, puolisot ja sivuroolissa olevat
Sisarukset, puolisot ja muut perheenjäsenet voivat hekin kokea epävarmuutta ja ulkopuolisuutta. Jos heitä ei kuulla, seurauksena voi olla katkeruutta ja luottamuspulaa, jotka varjostavat perheen suhteita pitkään. Siksi kannattaa huolehtia osallisuudesta, jonka rakentaminen voi olla varsin pienimuotoistakin ja yksinkertaista.
Osallisuuden rakennusaineita voivat olla vaikkapa yhteinen alkutapaaminen, roolien selkeä määrittely sekä puolisoiden oma keskustelutuokio. Olennaista on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. Sekä tässäkin tapauksessa – puhua.
Virpi Skippari
KM (kansalaistoiminnan asiantuntijuus), AmO, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, työyhteisösovittelija
Koulutus- ja kansalaistoiminnan päällikkö, Maaseudun Sivistysliitto
Kirjoittaja on Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmän jäsen ja kokenut Erätauko-keskustelujen ohjaaja. Hän on vetänyt sukupolvenvaihdoksiin liittyviä keskusteluja MTK-liittojen tilaisuuksissa, joissa maatalousyrittäjät sekä perheenjäsenet ja sisarukset käsittelevät SPV:n kysymyksiä – ja nähnyt läheltä, kuinka paljon prosessi vaatii rohkeutta, avoimuutta ja kuuntelemista.
