Muistelen Maaseudun tukihenkilöverkon toimintaa pitkäaikaisena ohjausryhmän jäsenenä ja verkon yhteistyökumppanina. Aloitin työni Työterveyslaitoksella Maatalousyrittäjien työterveyshuollon keskusyksikössä (Mytkyssä) keväällä 1999, aikana, jolloin EU-jäsenyyden tuoma murros ja henkinen kuormitus tulivat näkyväksi maaseudulla. Tuolloin maatalousyrittäjien työterveyshuolto oli osa kunnallista terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja muutamia työterveyshoitajia oli mukana tukihenkilötoiminnassa. Työni maatalousyrittäjien työterveyshuollon kehittäjänä antoi luontevan tarttumapinnan yhteistyöhön Melan käynnistämään Maaseudun tukihenkilöverkko -projektin kanssa.
Hakeuduin tukihenkilökoulutukseen syventääkseni ymmärrystäni millaista tukea ja apua maatalousyrittäjät tarvitsevat. Valmistuin tukihenkilöksi syyskuussa 1999 ja vastaavaksi tukihenkilöksi joulukuussa 1999. Minut kutsuttiin 2000-luvun alussa tukihenkilöverkon ohjausryhmään, jossa toimin eläköitymiseeni vuoteen 2024 saakka.
Viestinviejänä
Oma osuuteni verkossa oli toimia viestinviejänä molempiin suuntiin – kutsuimme paikallisia tukihenkilöitä mukaan Mytkyn tilaisuuksiin ja huolehdimme, että työterveyshuollon ammattilaiset tunsivat verkon tarjoaman matalan kynnyksen avun. Tapasin tukihenkilöitä heidän täydennyskoulutuksissaan ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa. Osallistuin Pohjois-Savossa pidettyihin koulutuksiin ja järjestin muutaman paikallisten tukihenkilöiden kokouksen työpaikallani. Keskustelimme tuolloin maatalousyrittäjien työterveyshuollosta ja sen auttamismahdollisuuksista. Yhdessä ohjausryhmän kanssa teimme pari pienimuotoista tutkimusta tukihenkilöverkon vapaaehtoisista sekä verkon tunnettavuudesta työterveyshuollon piirissä.
Toiminta kohdistuu kaikkiin maaseudulla asuviin henkilöihin
Alkuaikoina ohjausryhmän rooli oli hyvin operatiivinen: teimme työtä ”nyrkit savessa” varmistaaksemme rahoituksen ja koulutusten toteutumisen. Alusta asti oli selvää, että toiminta kohdistuu kaikkiin maaseudulla asuviin henkilöihin. Ensimmäiset toimintamuodot olivat puhelinauttaminen ja kasvokkaiset tapaamiset. Seuraavaksi koulutettiin tukihenkilöitä Tukinetin chatpalveluiden vastaajiksi ja tukihenkilötoimintaan netin välityksellä. Kuuntelemisen ja sanallisen auttamisen rinnalle tiloille tarvittiin myös konkreettista apua. Jelppi -ryhmien toiminta juurtui eri alueille vähitellen. Oli palkitsevaa seurata ohjausryhmästä käsin toiminnan vakiintumista. Ohjausryhmän rooliksi muotoutui toiminta asiantuntijaelimenä sekä linjata, kehittää ja seurata toiminnan toteutumista. Jokainen ohjausryhmän jäsen toi verkkoon tietämyksensä ja osaamisensa taustaorganisaatiostaan. Hallinnollisen vastuun kantaminen ja kotipesän etsiminen vaativat kärsivällisyyttä, mutta lopputuloksena syntyi vakiintunut toimintamalli.
Kynnys avun pyytämiseen on madaltunut
Nyt katsoessani taaksepäin, mielestäni Maaseudun tukihenkilöverkon suurin saavutus on ollut asenneilmapiirin muutos. Lisäksi useat paikalliset hyvinvointiprojektit ovat tehnet yhteistyötä Maaseudun tukihenkilöverkon kanssa. Olemme kaikki olleet murtamassa puhumattomuuden kulttuuria. Tänään avun pyytäminen ei ole kiusallista vaan osoitus omien voimavarojen tuntemuksesta.
Birgitta Kinnunen
eläkeläinen
Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmän pitkäaikainen jäsen
