Hyvinvointi syntyy suhteessa toisiin ihmisiin – antamisesta ja siitä, että uskallamme ottaa vastaan. Hyvinvointia ei rakenneta yksin, eikä yksin pärjääminen ole ihmisyyden päämäärä. Hyvä kulkee eteenpäin, kun annamme ja uskallamme myös vastaanottaa.
Maatalousyhteisöissä toiset voivat hyvin ja toiset kamppailevat jaksamisensa kanssa. Osa maatalousyrittäjistä painii sekä taloudellisen että henkisen kannattavuuden kanssa. Kun työtä on tauotta, talous tiukilla ja paineet päällä, yhtälö ei ehkä säästä ihmissuhteitakaan harmeilta. Tilannetta voivat vielä vaikeuttaa sukupolvien taakkasiirtymät, sisäistetyt käsitykset tilanpidon tavoista sekä isäntien ja emäntien rooleista.
Samanaikaisesti yksinäisyyden painolasti kuormittaa yhä suurempaa osaa suomalaisista. Tilakokojen kasvaessa myös vastuut ja panokset kasvavat. Kun vastuuta kannetaan pitkään yksin, voi avun tarve jäädä helposti oman jaksamisen varjoon.
Kun saatu hyvä kulkee eteenpäin
Avun pyytäminen voi tuntua heikkoudelta. Myös toisen hyvän tahdon hyväksyminen voi olla vaikeaa. Onneksi nämä ovat ajatuksia, joita voi kyseenalaistaa – ja joiden suhteen voi kokeilla tehdä toisin.
Monet Tukihenkilöverkon vapaaehtoiset kertovat saaneensa itse joskus tukea toiselta ihmiseltä. Elämänkokemuksen tuomalla viisaudella he haluavat antaa hyvää takaisin kiertoon. Se on ihan kelpo lähtökohta vapaaehtoistyölle.
Vapaaehtoistyön palkkio on jotakin muuta kuin aineellista. Se voi olla auttamisen kautta syntyvä merkityksellisyyden kokemus – voin vaikuttaa, olla avuksi ja kokea olevani tarvittu. Myös kuuluminen yhteisöön ja yhteys toisiin vahvistavat hyvinvointia.
Vapaaehtoistyössä syntyvä mielihyvä voi liittyä luottamukseen, lämpimään ihmiskontaktiin tai yhdessä tekemiseen. Kun näkee oman tekemisensä myönteisen vaikutuksen toiseen ihmiseen, halu auttaa uudelleen voi vahvistua. Tätä kokemusta kuvataan joskus termillä helpers’ high.
Ehkä olennaisinta ei kuitenkaan ole se, mitä aivojen mielihyväkeskuksessa tapahtuu, vaan se, mitä ihminen itse kokee: olen tarvittu, kuulun joukkoon ja tekemiselläni on merkitystä.
Hyvä apu vahvistaa toimijuutta
Auttamistyö vaikuttaa myös auttajaan ja voi olla palauttavaa tai kuormittavaa riippuen tehtävästä, omasta elämäntilanteesta ja siitä, miten vapaaehtoinen työn kokee.
Vapaaehtoistyö voi kuormittaa, jos vastuuta ja painetta kertyy liikaa tai oma tekeminen alkaa tuntua riittämättömältä. Myös liian haastavat tai omaan elämäntilanteeseen huonosti sopivat tehtävät voivat viedä enemmän kuin antaa. Siksi vaativaan vapaaehtoistyöhön on hyvä ryhtyä silloin, kun oma elämä on riittävän tasapainossa.
Auttamisen koettu merkitys riippuu paljon siitä, miten apu annetaan, ei ainoastaan siitä, saako ihminen apua.
Auttajan liiallinen empatia voi hämärtää rajaa sen välillä, missä toisen tunteet loppuvat ja omat alkavat. Myös autettavan riippuvuutta tai kokemusta omasta heikkoudesta vahvistava apu – puolesta tekeminen – voi olla tahattomasti enemmän haitallista kuin hyödyllistä.
Sen sijaan yhdessä tekeminen ja autettavan pystyvyyden sekä vaikutusmahdollisuuksien tukeminen voivat vahvistaa toivoa.
Kun autettavaa kuunnellaan, häneltä kysytään ja hän saa itse vaikuttaa siihen, millaista apua hän haluaa, myös kokemus omasta toimijuudesta voi vahvistua.
Olen tässä kanssasi. Tehdään tämä yhdessä. Tällainen kohtaaminen voi vahvistaa kokemusta siitä, ettei tarvitse selvitä kaikesta yksin.
Tukea tarvitaan myös tukihenkilölle
Jotta antaminen ja vastaanottaminen voisivat toimia hyvin, myös tukihenkilö tarvitsee tukea.
Tukihenkilöverkolla on vapaaehtoisille perus- ja lisäkoulutusta, työnohjausta sekä mahdollisuus purkukeskusteluun. Näiden tarkoituksena on auttaa vapaaehtoista tunnistamaan omia rajojaan, käsittelemään kohtaamisissa herääviä tunteita ja pitämään huolta omasta jaksamisestaan.
Riittävä taustatuki auttaa varmistamaan, että tukihenkilötoiminta voi olla turvallista ja hyödyllistä sekä autettavalle että auttajalle. On myös hyvä muistaa, että tukihenkilö ei korvaa muuta tarvittavaa apua, vaan täydentää sitä.
Aika on jotakin, mitä voimme antaa toisillemme
Vapaaehtoistyö ei korjaa vain maailmaa – se voi korjata myös käsitystämme toisistamme. Emme ole toisillemme vain avun tarvitsijoita tai auttajia, vaan ihmisiä, joilla on mahdollisuus antaa ja vastaanottaa.
Vapaaehtoistyössä annamme ennen kaikkea aikaamme. Kun annamme toiselle aikaamme, annamme hänelle samalla tilaa tulla kuulluksi ja nähdyksi – ja löytää itse seuraavan askeleen.
Pirjo Latvanen
Psykologi, psykoterapeutti, kouluttaja
