Olen kai aina ollut niitä tyyppejä, jotka päätyvät mukaan erilaisiin yhdistyksiin ja luottamustoimiin. Kun kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2004, lähdin mukaan paikallisen tuottajayhdistyksen toimintaan. Siitä tie vei MTK Satakunnan johtokuntaan. Liekö sitten silloinen elämänvaihekin pienen lapsen äitinä ja karjatilallisena vaikuttanut siihen, että sosiaalipoliittiset kysymykset, kuten lomituspalvelut ja työterveydenhuolto ja yleensäkin ihmisten jaksaminen kiinnostivat. Kaiketi olin sen verran näistä asioista ääntä pitänyt, että minua pyydettiin mukaan MTK:n edustajaksi Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmään.
Suomen liittyminen Euroopan Unioniin 1995 oli monille viljelijöille shokki, josta toipuminen otti koville. Maailma oli peruuttamattomasti muuttunut. Sääntöjä ja direktiivejä tuli noudatettaviksi, muistiinpanovelvoitteita täytettäviksi ja valvontoja jännitettäviksi. Tästä ahdistuksesta syntyi tarve Maaseudun tukihenkilöverkolle, vertaisille kuuntelijoille, rinnalla kulkijoille.
Itse olen ollut viljelijä vain EU-aikana, mutta toki vanhempieni kautta minulla oli vertailupohjaa jäsenyyttä edeltäneeseen aikakauteen. Nuoremman polven viljelijät eivät enää aikoja ennen EU:ta haikaile, he ovat koko viljelijäuransa tässä systeemissä tehneet. On ollut pakko sopeutua tukijärjestelmien muutoksiin ja jatkuvaan uuden opetteluun. Rakennekehitys on ollut nopeaa. Tilojen lukumäärä laskee, mutta koko kasvaa. Ennakkotietojen mukaan vuonna 2025 tiloilla oli maatalousmaata käytössään keskimäärin 57 hehtaaria, vuonna 2010 n. 39 hehtaaria kun jäsenyyden alkaessa 1995 keskimäärin 15–20 hehtaaria. Kotieläintilojen määrä vähenee ja yksikkökoko kasvaa. Toisaalta jää paljon pieniä tiloja, joita viljellään palkkatyön tai muun yritystoiminnan ohella. Voi hyvin kysyä, että mikä se perinteinen perheviljelmä nykypäivänä on? Isot yksiköt ovat osakeyhtiömuotoisia, mutta usein se vastuu on silti yhdellä tai kahdella ihmisellä eikä yritysmuoto sinänsä tuo turvaa, ellei kriiseihin ole varauduttu.
Maailman epävakaus osuu meihin viljelijöihin: Venäjän pakotteet, Trumpin ailahteleva tullipolitiikka ja solmittavat kauppasopimukset heijastuvat tuotantopanosten hintoihin ja tuotteista saataviin korvauksiin. Ilmastonmuutos näkyy työssämme konkreettisesti. Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, tulee uusia kasvitauteja ja tuholaisia. Toisaalta lämpenevä ilmasto voi olla myös mahdollisuus uusien kasvien viljelyyn. Viljelijänä koen ilmastoahdistusta, mutta eri näkökulmasta kuin mitä se ympäristöongelmista ahdistunut kaupunkivihreä. Olenhan melkoinen pahis, kun nautani märehtivät ja tuottavat metaania, traktorini käyttävät fossiilisia polttoaineita ja metsiini on tehty avohakkuita. Siinä yleisessä syyllistämisen ilmapiirissä unohtuu, että tuotan ruokaa, hoidan viljelymaisemaa ja pidän kansantalouden rattaita liikkeellä toimittamalla metsäteollisuudelle raaka-ainetta.
Samat ihmissuhteiden ja mielenterveyden ongelmat viljelijäväestöä ja maaseudun ihmisiä kohtaavat kuin muitakin, mutta ehkä tavallaan samalta pohjalta tulevan tukihenkilön on helpompi ymmärtää, mistä toinen puhuu. Se on edelleen tämän verkon vahvuus, rinnalla kulkeminen. Ohjausryhmän jäsenyys on ollut hieno kokemus, olen saanut tutustua moniin fiksuihin ihmisiin. Minä olin siellä se kohderyhmän edustaja, jonka tehtävä oli sanoittaa viljelijöiden ja maaseudun tuntoja. Tukihenkilöverkko kehittyy ja elää ajassa mukana.
Ohjausryhmän jätän mummuna. Tämä se vasta ihana vaihe elämässä onkin! On riemastuttavaa seurata, kun tenava oppii uusia taitoja. Ja miten ihana onkaan mummulle annettu halaus. Samaan aikaan äitini muistisairaus etenee. Valoa ja varjoja, mutta sitähän se, elämä.
Maarit Kallio
Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmänjäsen pitkäaikainen jäsen
