Vuonna 2013 soi puhelin Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon (nyk. Loma ja Terveys ry:n) hallituksen puheenjohtajalla Merja Uusitalolla. Silloinen Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmän puheenjohtaja Maarit Kallio kysyi, olisiko MTLH:lla kiinnostusta hallinnoida Tukihenkilöverkon toimintaa. Verkosto oli toiminut alkuaan MTK:n ja myöhemmin Maaseudun Sivistysliiton alaisuudessa. Sain MTLH:n toiminnanjohtana tehtäväkseni selvitellä siirtomahdollisuuksia. Aloitin keskustelut MSL:n toiminnanjohtajan Paula Yliselän kanssa. Sen jälkeen MTLH:n hallitus keskusteli asiasta ja myöhemmin neuvoteltiin rahoittajan kanssa. Muutosajatukset saivat myönteisen kannanoton kaikilta ja pääsimme tekemään käytännön toimia.
Todettiin, että järjestömme on lähtökohdiltaan Tukihenkilöverkon kaltainen. Näimme, että Maaseudun tukihenkilöverkko tekee arvokasta ruohonjuuritason työtä. Sillä on sitoutunut ohjausryhmä ja vapaaehtoiset. Useita sisältöneuvotteluja kävimme ohjausryhmän puheenjohtajan ja silloisen koordinaattorin Ritva Lampelan kanssa. Lisäksi konsultoimme eri yhteistyötahoja. Tutustuimme Tukihenkilöverkon toimintaan ja pyrimme luomaan luottamuksen ilmapiiriä yhteiselle toiminnalle.
MTLH:n hallitus otti vahvasti haltuun toiminnanohjauksen. Ohjaus tuotti muutoksia hallinnollisiin toimintatapoihin. Tavoitteeksi asetimme tukihenkilöverkossa toimivien asiantuntijuuden vahvistamisen ja toiminnan kehittämisen. Jonkin ajan kuluttua koordinaattori vaihtui ja tehtävässä aloitti Maija Mielonen. Myöhemmin vaihtui myös ohjausryhmän puheenjohtaja. Psykologi Pirkko Lahdelle toiminta olikin tuttua sen syntyajoista alkaen ja hänen johdollaan pääsimme kehittämään työtä kaikin voimin. Samoihin aikoihin saimme myös vakituiseksi kouluttajaksi Eija Himasen.
Maaseudun tukihenkilöverkon ohjausryhmän jäsenet ja tukihenkilöt olivat hyvin sitoutuneita toimintaan. Toimintatavan muutoksia ei aluksi koettu hyvinä ja vastarintaa heräsi. Toiminnanjohtajana osallistuin alueellisiin kokoontumisiin ja koulutuksiin, ja aistin jännitteitä tapahtumissa. Palautteen otimme vastaan ja muutoksia perusteltiin. Hyvään yhteistyöhön päästiin toiminnan vakiinnuttua.
Toimintaa vahvistettiin alueellisilla koulutuspäivillä ja työnohjauskeskusteluilla. Entiset ja uudet tukihenkilöt osallistuivat koulutuksiin innolla ja toivat kokemuksiaan käsittelyyn. Nämä tukihenkilöt ovat toiminnan selkäranka. Vapaaehtoisina he antoivat osaamistaan tapaamisiin ja koulutuksiin. Inhimillisyyden osoittaminen ja ymmärrys vaikeassa elämäntilanteessa olevia kohtaan oli välttämätöntä henkilökohtaisissa tukisuhteissa. Palautteesta päätellen monta solmua aukesi ihmisten elämässä ja yhdessä jaksettiin löytää tie eteenpäin.
Hyvillä mielin voin katsoa nykyistä toimintaa. Sen painottuminen Jelppi-ryhmätoimintaan vastaa nykypäivän viljelijän tarpeita. Miten tästä eteenpäin? Kysyin näkökulmia maatalousyrittäjänä toimivalta Esa Karjalaiselta, joka on eri hallintoelimissä tutustunut tukihenkilöverkon toimintaan vuosikymmenien ajan. Hän toteaakin tulevat haasteet seuraavasti:
- tilakoon kasvattaminen ja pienet työntekijäresurssit väsyttävät tekijänsä
- poukkoileva poliittinen päätöksenteko ja tukipolitiikka tuo epävarmuutta
- tilojen jatkajien puute on suuri haaste.
Näiden haasteiden eteen nykypäivän viljelijä joutuu ja vaikeuksissa tarvitaan apua. Tämänkaltainen tukihenkilötoiminta on yksi parhaista ja toimivimmista tuen muodoista. Ihminen kohtaa ihmisen.
Onnitteluni juhlivalle Maaseudun tukihenkilöverkolle!
Airi Tella
MTLH:n toiminnanjohtaja vuosina 2002–2016
