On helpompi puhua ihmiselle, joka tuntee maaseudun elinolot, Maaseudun tukihenkilöverkkoa perustamassa ollut psykologi, verkoston pitkäaikainen puheenjohtaja Pirkko Lahti sanoo.
On vuosi 1995, eletään laman jälkeistä rakennemuutoksen aikaa. Suomi liittyy Euroopan unioniin. Suomen mielenterveysseuraan alkaa tulla hätääntyneitä soittoja maanviljelijöiltä, jotka ovat huolissaan tulevaisuudesta. Etenkin taloushuolet painavat mieltä.
Suomen mielenterveysseuran toiminnanjohtaja, psykologi Pirkko Lahti lähtee MTK:n Esa Härmälän luokse keskustelemaan. He pohtivat, että maaseudun asukkaat tarvitsevat ehdottomasti oman tukihenkilöverkon, samanlaisen, joka toimii jo mielenterveysseurassa. Tukihenkilöiden vain pitäisi tuntea maaseudun elinolot, jotta he osaavat auttaa. Ideoinnissa on alusta alkaen mukana myös Mela ja muita tahoja, joiden yhteisponnistuksella Maaseudun tukihenkilöverkko perustetaan 1996.
– Huolet liittyivät etenkin maanviljelykseen ja yrittämisen huoliin, mutta myös henkinen jaksaminen, perhesuhteet ja sukupolvenvaihdos pohdituttivat ihmisiä, nykyisin eläkkeellä oleva tukihenkilöverkon perustaja Pirkko Lahti kertaa. Hän toimi verkon pitkäaikaisena puheenjohtajana.
Hänen mukaansa moni maaseudun yrittäjä oli pahoillaan yhteiskunnallisen arvostuksen puutteesta.
– Kaikilla oli mielipide maanviljelijöistä, eikä se ollut kovin suopea, Lahti sanoo.
Lahden mukaan nykyisin he ovat monipuolisesti kouluttautuneita huippuammattilaisia, joiden työajasta yhä kasvava osa kuluu tietokoneella työskentelyyn. Siinä missä aikaisemmin ruumiillinen työ tuotti kulumia polviin, nykyisin kulumat syntyvät mieleen, hän kuvailee.
Samassa tilanteessa oleva ihminen ymmärtää
Kun ihminen ottaa yhteyttä Tukihenkilöverkkoon, diagnooseja ei kysellä. Tukijana on tavallinen vapaaehtoinen, ei ammattiauttaja.
– Tarkoituksena on tarjota tukea ihmiseltä ihmiselle. Jos vapaaehtoinen on itse kokenut elämässään jonkin kriisin, selvinnyt siitä ja saanut ajallista etäisyyttä, se on eduksi.
Vapaaehtoisia on rekrytoitava ”väljällä silmällä”, pitkään verkostoa luotsannut Lahti sanoo, ei pidä tuijottaa ammattinimikkeisiin. Tärkeintä on läsnäolon taito.
– Tukihenkilö ei myöskään tarjoa yhtä ainoaa vastausta ihmisen ongelmiin. On hyvä tarjota eri vaihtoehtoja, joiden avulla ongelmista pääsee. Vapaata valintaa pitää kunnioittaa.
Miksi tarvitaan juuri maaseudun tukihenkilöä, eikö kaupunkilainen kelpaa?
– Kelpaa tietenkin, jos hän on asunut maalla ja tuntee sen elinolot.
Vertaisuuden ydin piilee tässä, samanlaisen elämäntilanteen tuntemisessa. Lahden mukaan kaupungin ja maaseudun välinen erottelu on tarpeetonta, koska osapuilleen kaikilla kaupunkilaisilla on kytköksiä maalle ja päinvastoin.
Alueellisia ominaispiirteitä kuitenkin on. Lahti ottaa esimerkin: maaseudulla on edelleen yleisempää, että lapset ja vanhukset hoidetaan kotona.
– Maalla asuvat vanhukset ovat yleensä melko iäkkäitä, ennen kuin he menevät palvelukotiin asumaan. Edelleen on tapana, että monta sukupolvea asuu samassa pihapiirissä.
Tämä on paikallisyhteisöille suuri voimavara. Järjestely saattaa toisaalta kuormittaa niitä, jotka ovat hoivavastuussa.
– Tukihenkilöverkko voi tarjota apuaan tilanteessa, jossa oma jaksaminen ei riitä. Jelppi-ryhmä voi tulla myös kotiin asti auttamaan, jos henkilö niin toivoo.
Nykyhetki näyttää tältä, Tukihenkilöverkko on nyt 25-vuotias eli vasta nuoren aikuisen iässä. Miltä sen tulevaisuus näyttää?
– Työn on aina elettävä ajassa ja muututtava. Se on menestyksen salaisuus.
Maaseudun tukihenkilöverkko täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme 25 tarinaa verkon taipaleelta.
